raportti
Hifiexpo 2013 1.?3.11.
Teksti ja kuvat: Jaakko Eräpuu
Ympärisäteilevyyden
asialla: MBL
126 -jalustakaiutin Coronasarjan ajelemana.
24
Esillä
oli kalustoa kannettavista kapineista raskaimman sarjan toistolaitteisiin.
HELSINGIN Messukeskuksen kylkeen sijoitetun
kongressihotelli Holiday Innin kolmeen kerrokseen levittäytynyt HifiExpo pyrki jälleen laajentamaan hifin
tunnettuutta nuoremman väen keskuudessa. Tällä kertaa kallein kattaus taisi löytyä Audistilta, jonka järeämmän MBL-setin yhteishinnan mainittiin painuvan noin kahteensataantuhanteen taantumaeuroon. Feickert/Ear/Apoll/
Graditech/Penaudio, kolmannelle Ayon/Crayon/AutoTech-kattaus. Niinpä hotellin tiloissa vaelsikin varttuneemman harrastajaporukan ohessa hifiin ensikosketustaan hakevaa nuorisoa, jolle hotellin salien ja huoneiden sisältämä perinteisen hifin raskaamman laidan
laitearsenaali taisi olla vähintäänkin yhtä vieras ilmiö
kuin sen demoamiseen käytetty musiikkikin.
Nähtävää ja kuultavaa Expossa riitti niin untuvikoille kuin pesunkestäville hifiharrastajillekin. Toisaalta,
useat alan kaupalliset toimijat olivat taloudellisten
realiteettien puristuksessa löytäneet toisensa ja ryhtyneet yhteistyöhön tilojen jakamisen muodossa. Näin
demottavan tavaran määrä per huone pysytteli melko
mittavana ja mukaan oli saatu varsin näyttäviäkin laitekokonaisuuksia.
Ja ainahan messuilla on ollut ainakin yksi näyttelyosasto, jonka kaluston hintalappua on voinut kauhistella. Joillekin se
saattoi olla Naim & Harbeth -systeemin äärellä, toiselle tilassa, jossa soi yhdistelmä Dr. Väellä
kun oli mahdollisuus siirtyä samanaikaisista Digi-, Board-, Ski- ja Lätkä&säbäExpoista laadukkaan kuvan ja
äänen pariin. Samaisen maahantuojan toinen MBL-laitteisto, pienemmässä tilassa, taisi kuitenkin tarjota tasapainoisemman kuuntelukokemuksen.
Kuuntelukokemuksista puheenollen, itse kullekin
messuvieraalle muodostui ikioma käsityksensä siitä,
missä oltiin musiikintoiston ytimessä. Viimeksi mainitut viehättivät ainakin
yhtä messuilla pyörinyttä musiikki- ja audiojournalistia, joka piti myös messujen yhteydessä diskreetisti
demotusta Avid/Ayre/Kef-kokonaisuudesta.
25. Siitäkin
huolimatta, että näytteilleasettajien määrä oli aiempiin vuosiin verrattuna lievässä laskussa. raportti
Hifin moni-ilmeinen
maailma
On se ääni-ihmisenkin myönnettävä: 4k-kuva on
hämmentävän hyvä.
Sonyn näkemys
aiheesta 65-tuuman
mittakaavassa.
Vuotuinen hifikatselmus myöhäissyksyisessä Helsingissä vyörytti yleisön
kuultavaksi ja nähtäväksi äänen ja kuvan viimeisimmät tuoteuutuudet
Uploud Audion UA-1 eri tekstiilikuoseissaan sitten onkin
ihan aikuisten oikeasti pieni, joskaan ei välttämättä
seinäsijoituksella soinniltaan.. raportti
Hifiexpo 2013 1.?3.11.
NAD nostalgisena: uuden ajan integroidun vahvistimen tyyppimerkintä D
3020 vie ajatukset iloiselle 1970-luvulle,
jolloin kaikki alkoi juuri noilla numeroilla.
Auto-Tech NP-15: auktoriteettia ja
dynamiikkaa Puolasta. Pienehköksi voisi luonnehtia myös Solaudion Solsticea, vaikka sen massiivinen jalusta hieman hälventääkin moista miellettä. Bassot kattoivat suvereenisti koko kerroksen.
Mustia laatikoita ja vihreää valoa, tietyn hifiveljeskunnan maailma aukea tästä.
Se litteä.
Hifiharrastajat ry:n valitsema Vuoden
Harrastaja, Tapio Suonperä, on juuri
saanut plakaattinsa.
Genelec on pieniin päin. Pieni koko ja hyvä ääni tuntuivat mainiosti mahtuvan samaan toistimeen.
26
Äänentoistoketjun tärkein lenkki levittäytyneenä ohikulkijoiden ottaa ja omistaa. Olisiko tuossa innoideaa: vasen kaiutin valkoinen, oikea musta.
Integrointia Itävallasta. Asialla Hifihuone ja Kari Nikkilä.
70 tasavuotta täyttävän Profelin Aarno Salokorven
Nuovo Settanta ei ole koolla pilattu sekään ja tuskin
sen napakalle toistolle on haittaa tyylikkäästi kaareutuvasta vanerikotelostakaan. Näin nytkin. Crayon CFA-1.2 sisältää . Yleisöllä oli tilaisuus
tutustua sekä Hifimaailman edellisessä numerossa julkistettuun HM32-rakennussarjakaiuttimeen tositoimissa että aktiiviversioon suositusta Aurelia Aniarasta. D-luokan tehovahvistimen ohessa
. monipuolisesti säädettävän MM/MC-asteen ja mahdollisuuden optimoida toisto kaiutinten herkkyyden mukaan.
Nyansseja pohjoisesta
Kotimaiset kaiutinsuunnittelijat ja -valmistajat ovat
vuodesta toiseen lanseeranneet uutuustuotteensa syksyn hifimessuilla. Koipien välissä
roikkuu SPEC-impedanssintasaaja, ei
häntä.
Kotiteatteri Aura Audion tapaan
Jälkimmäinen juhlistaa
edellisen 70-vuotissynttäreitä. 800 ?/pari) Spirot hyödyntävät AWG-avusteista 70 millin laajakaistaele-
menttiä noin metrin korkuisessa, kapeassa takaviistoon kallistetussa transmissiolinjakotelossa. Tarjolla
on toki myös lisäbassoyksikkö Subspiro (995 ?/kpl),
jolla toiston saa venytettyä jopa 30 hertsiin.
Traditionaalista, tikiä, tietoa ja töllöjä
Digiajan viimeisimpien uutuuksien, dacien ja
27. Konsepti
vaikutti erittäin toimivalta, ainakin sillä tarkoin valitulla musiikilla, mitä demoilussa käytettiin. raportti
Värien ja varjojen leikkiä. Hifimaailma onnittelee!
Aurelia Aniarat tunnustavat väriä. Aktivoituminenkin on jo suoritettu.
Hifiharrastajat ry:n hallinnoimassa huoneessa kuullut Jussi Hoffrenin Metrikit ja DSPeakerin Fortet, aktiiviset moniteiset, edustivat kunnialla lajityyppiään, mutta niin tekivät myös yksiteiset Northnuance Spirot, joiden onnistuneesta demosta seurasi positiivinen pöhinä
pitkään messujen jälkeenkin, hard core -harrastajien
hiekkalaatikolla.
Maltillisesti hinnoitellut (n. Seinäntäysi Amphion-mallistoa.
Aarno Salokorpi ja Profel Nuovo
Settanta
199 ?. Saksalaisen Dr. Eikä tässä
ole vielä koko Pro-jectmallisto.
7 cm laajakaistaelementti
transmissiolinjassa, Northnuance Spiro kuului messujen
ehdottomaan eliittiin. Viime
vuonna esiteltiin XL, ehkä seuraavana on M:n vuoro.
Teekkarihuumorin kukkanen vai nerokas mikätin. Näistä
kuulemme vielä.
Wadia Intuition 01 Power Dac ja 381 -soitin, huippulaatua perinneformaatti compact disc:in tekohengitykseen.
Langatonta luurivalkeutta AKG:n K935:n malliin.
Dr. Järjestävä taho oli rekrytoinut muutaman spesialistin luennoimaan erityisalansa näkymistä. Paavo Orlandini La
Gamma Syntetiksestä puhui akustiikan merkityksestä
äänenlaadulle ja viihtyvyydelle, Jussi Hoffren tarinoi
Metrik-kaiuttimensa kehitystyössä vastan tulleista
akustiikka-asioista ja Mauri Eronen luennoi otsikolla
?Television kuva paremmaksi . Feickert Woodpecker, Kuzma Stogi Reference ja Shelter 9000: analogian asialla digiajassa.
Pyörittimeen voi asentaa joko 9- tai 12-tuumaisen äänivarren.
streamereidentiheikön takaa kajasti messuilla myös traditionaalisuuden valo, levysoittimien , äänivarsien ja -rasioiden myötä. Ja toden totta, messuilla ja niiden oheistapahtuma DigiExpossa tuli käytännön tasolla selväksi, että 4k on nyt
kova juttu.. raportti
Hifiexpo 2013 1.?3.11.
Marten-kaiutinperheen uusin tulokas Django L. Raskaamman pään vinyylikalustoon näkyi ilmaantuneen aivan ennenkuulumatontakin tavaraa. Tosi toimissa näistä oli vain osa. Feickertin
mallisarjan Tikka Tuulispää, Woodpecker, pyöritteli vinyyliä muina lintuina, seuranaan Kuzman Stogi Reference -varsi, jonka nokalla kiillui Shelterin 9000-äänirasia.
Aika monet osastolla vierailleet olivat sitä mieltä, että yhdistelmä laittoi äänilähteenä tiukasti kampoihin uunituoreelle EAR Acute/Dacute 4 -cd-soitin/dac-paritukselle.
28
Eikä messuja ilman kansanvalistustoimintaa. Audiopolilla riittää virtaa innovoida.
Vinyylisorvi joka lähtöön, alk. uudet tekniikat?